Tervetuloa! Tämä on Porsche Boxster 986:lle (1996–2004) omistettu blogi!

Porsche Boxster oli Porsche 924/944/968 -tuoteperheen seuraaja. Boxsterista löytyy netistä jonkin verran tietoutta, mutta suomenkielistä koottua sivustoa oli vaikea löytää. Päätin siis intohimoisena autoharrastajana ja Boxsterista kovasti kiinnostuneena omistaa sille oman sivunsa. Ja tuumasta toimeen. Pyrinkin kokoamaan tähän blogiin mahdollisimman kattavasti Porsche Boxster 986 tiedot. Wikipediasta ja Autowikistä toki löytyy muutama artikkeli:

Suhtautumiseni Porscheen on ollut aina vähän kaksijakoinen. Varsinkin 911:t ovat tosi hyvän näköisiä, suorituskykyisiä ja pärjäävät loistavasti ajo-ominaisuuksia testattaessa. Olen käyttöautoissani ollut lähes aina vankkumaton saksalaisen autoteollisuuden kannattaja ja Porsche tuntuu olevan rakennettu samalla luotettavuusmentaliteetilla kuin Mersut, Bemarit ja Audit. Toisaalta temperamenttiseen italialaiseen oriin verrattuna Porsche tuntuu jotenkin vähän tylsältä ja urheiluautomaailmassa jopa tavanomaiselta. Ehkäpä siinä on syy ajatteluuni. Eräänä päivänä päädyin kuitenkin Porschen liikkeeseen ja koeajamaan 997:aa ja 996:sta. Erityisesti jälkimmäinen tuntui erittäin nautittavalta ajaa. Aivan kuin olisi ajanut normaaliliikenteessä mikroautolla, tosin paremmin jousitetulla. Sillä kertaa Porschet tosin jäivät kuitenkin liikkeeseen.

Jostain syystä autoista netissä lukiessani törmäsin usein Boxsteriin. Lähes aina sen ajo-ominaisuuksia kehuttiin ja sitä pidettiin ylivertaisena hinta-laatusuhteeltaan muihin vastaaviin. Täysiverinen urheiluauto, mutta käytetyn arkiauton hinnalla. Kiinnostukseni heräsi. Aloin kerätä informaatiota tästä myös Suomessa valmistetusta Porschen menestysmallista. Yllättäen luin, että 986 ja aiemmin ajamani 996 jakavat saman etuluukun, etulokasuojat, ajovalot, sisustan ja jopa saman moottoriarkkitehtuurin. Boxsterissa moottori sijaitsee vielä keskellä, tehden siitä ainakin teoriassa tasapainoisemman kuin 911 on. Kiinnostukseni 986:een lisääntyi entisestään ja aloin kerätä rohkeutta, saadakseni hankittua oman Boxsterin! Tämä on tarina siitä, mitä sitten tapahtui!

Kommentoi blogiani ja anna kehitysajatuksiasi!

Jos mieleesi tulee kehitysajatuksia tähän blogiin, laitapa kommenttia. Tehdään tästä yhdessä huippukattava tietopläjäys, jossa on mitä parhaimmat Porsche Boxster 986 tiedot! Alta pääset suoraan jo julkaistuihin postauksiini:

3 ajatusta aiheesta “Tervetuloa! Tämä on Porsche Boxster 986:lle (1996–2004) omistettu blogi!”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *